Voima ja Viisaus blogi

Etusivu » Blogi » UUSI TIIMI, PAREMPI ALKU?

UUSI TIIMI, PAREMPI ALKU?

20.06.2025

Työyhteisöissä on tavallista, että itse kukin kuuluu useampaankin tiimiin. Osa tiimeistä on löyhempiä ja jotenkin huokoisempia kun taas joku tiimi voi olla hyvinkin kiinteä, pitkäaikainen porukka, jonka kanssa pitäisi saada keskeisiä asioita aikaan ja tuottaa arvoa organisaatiolle. Tällaisella tiimillä on yleensä jokin tavoite tai visio, jota kohti lähdetään työskentelemään. Pidetään palavereja, jossa suunnitellaan strategiaa, rakennetaan erilaisia prosesseja, jaetaan tehtäviä ja vastuualueita, aikataulutetaan askeleita.

Jo alkuvaiheessa voidaan törmätä ongelmiin, vaikka kaikki vaikuttaisi olevan huolella suunniteltua. Yksi todennäköinen kompastuskivi ovat vuorovaikutuksen haasteet: ilmenee loukkaantumisia, tiedonkulun katkoja, erilaisia väärinymmärryksiä yksinkertaisestakin asiasta, pahimmillaan konflikteja. Näitä tilanteita olen saanut työnohjaajana tutkia tiimien kanssa ja tutkimusretkistä on kiteytynyt pari teesiä, joita koetan aina tilaisuuden tullen tuoda esille johdon ja esihenkilöiden kanssa jutellessani. Tiimihän tarkoittaa yksinkertaisuudessaan joukkoa ihmisiä, jotka tekevät työtä jonkin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi kukin omalla tavallaan, omien vakiintuneiden ajattelu- ja toimintamallien ohjaamina. Jos luotetaan siihen, että aikuiset ihmiset osaavat automaattiseti neuvotella, joustaa ja olla riitelemättä, unohdetaan pari perusasiaa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta!

Ensimmäinen perusasia on se, että yhteistyö sujuu parhaiten sellaisten ihmisten kesken, jotka luottavat toisiinsa riittävässä määrin. Luottamuksen rakentaminen alkaa tutustumisesta. Olipa ala tai projekti mikä hyvänsä, ilman luottamusta homma sakkaa ennemmin tai myöhemmin. Jos et tunne ihmisiä, joiden kanssa sinun odotetaan tekevän työtä, et opi luottamaan heihin. Tämä johtaa helposti poteroitumiseen, mikromanageeraamiseen ja tiedon panttaamiseen.

Toinen perusasia on vuorovaikutuksen pelisäännöistä sopiminen. Viestinnästä sovitaan yleensä tarkastikin mutta sovitaanko siitä, miten toisille puhutaan? Miten annetaan ja otetaan vastaan palautetta? Millaista huumoria viljellään? Entäs ne vaikeat asiat, miten ne otetaan puheeksi?

Vasta näiden jälkeen kannattaa lähteä kirkastamaan ydintehtävää ja rakentamaan tavoitteita itse tehtävässä. Se on helpompaa, kun ympärillä on ihmisiä, joita tunnet, joihin olet alkanut luottaa ja joiden kanssa voit turvallisesti ottaa puheeksi monenlaiset asiat. Jos näiden perusasioiden lisäksi uskalletaan vielä huomioida ja kohdata erilaiset tunteet, ollaan jo aika kovassa nosteessa!

Tiimin yhteyden rakentamiseen kannattaa siis panostaa. Se maksaa usein itsensä takaisin vähempinä loukkaantumisina ja konflikteina sekä prosessien sujuvampana etenemisenä. Työn ilo voi myös lisääntyä, aivan huomaamatta!